Kuvaus
RollerMouse Free3 rullahiiri on siron kokoinen ergonominen hiiriohjain, josta on paljon apua hiirtä käyttäville, koska hiirikäden rasitus minimoituu rullahiirtä käyttäessä. RollerMouse Free3 rullahiiri on varustettu pitkällä ohjaustangolla, joten hiiren ohjailu onnistuu luontevasti molemmilla käsillä vaihtelevasti. Hiirtä ohjataan sormenpäillä pyörittelemällä ja liikuttelemalla ohjaustankoa. Vaikka oikeakätiselle on haastavaa totutella käyttämään vasemmalla kädellä tavallista hiirtä, niin tällä rullahiirellä hiiren liikuttelu onnistuu sujuvasti myös vasemmalla kädellä. Ja näppäimiä on sujuvaa välilä klikkailla myös vasemman käden sormilla erityisesti silloin, kun oikealla kädellä näppäilee numeroita.
RollerMouse Free3 rullahiiri ergonominen hiiriohjain on helppokäyttöinen
Kaikki uudet työvälineet vaativat aina hieman totuttelua. Ja luonnollisesti myös RollerMouse Free3 rullahiiren käyttöön pitää ensin hieman totutella. Useimmat oppii sen käytön jo parissakymmessä minuutissa. Ja ainakin parin päivän käytön jälkeen käyttö onnistuu sujuvasti edes ajattelematta sitä, kun käsiin tulee lihasmuisti. Sitten se on kuin polkupyörällä ajo ettei liikettä tarvitse edes ajatella. Kun aloitat rullahiiren käytön, niin säädä tietokoneen asetuksista hiiren liikkumanopeus sopivan hitaalle. Jos se on liian nopealla, niin tarkka hiiren kohdistaminen ei heti onnistu, mutta kun nopeus on sopivaksi säädetty, niin silloin käyttö on luontevaa. RollerMouse Free3 rullahiiri on erittäin tarkka ergonominen hiiriohjain, joten käyttö onnistuu täsmällisesti, kuten pitääkin. Osoittimen nopeuden voit säätää helposti myös rullahiiren vieritysrullan yläpuolella olevasta napista.
Hiiriden ja hartiaseudun rasitusoireet ovat nykyään valitettavan yleisiä tietokoneella töitä tekevillä. Siksi on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota ergonomiaan jo ennen kuin oireet pahenevat. Tavallista hiirtä käyttäessä kättä joutuu hieman kurkottelemaan sivulle päin ja silloin olkapäähän ja hartiaseutuun kohdistuu ylimääräistä rasitusta. Keholle on parempi, kun käsi on lähellä vartaloa ja tämä uudenlainen RollerMouse Free 3 keskihiiri rullahiiri poistaa tarpeen kurkotella sivullepäin. Hiiren liikuttelu ohjaustangosta on myös miellyttävämpää ja käden staattinen jännitys minimoituu. Työ myös nopeutuu, kun kättä ei tarvitse nostaa sivulle tavalliselle hiirelle jokaista hiirenklikkausta varten. Siinä säästyy työpäivän aikana melkoinen määrä käden sivulle nostamista ja työnteko tehostuu myös siltä osin. Jos hiirikädessä tuntuu rasitusta tai puutumista, niin kannattaa pikaisesti ottaa käyttöön tämä parempi RollerMouse free 3 ergonominen keskitetty hiiri, jotta oireet eivät pahenisi.
Contour Design RollerMouse Free3 ergonominen hiiri keskihiiri
Katso myös uudempi malli RollerMouse Red >>
Lisätietoa myös pauner.fi RollerMouse esittelysivulla >>
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.